sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Ruppana reppana ruskea kana

On aika herättää tämäkin blogi talviuniltaan. Vellamo ja rakas ystävä Emma huovuttivat ihanat pääsiäiskanat.






Aatoskin osallistui huovuttamalla munan. Toinen on Vellamon.





tiistai 14. joulukuuta 2010

Saako tulla laulamaan?

(kuvassa Kyyppä Kiinan maalta, Murjaanien kuningas, Knihti, Herodes sekä Mänkki)
Ja me toivotamm', ja me toivotamm', onnellista ja hyvää joulua.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Etupiston ylistys

Synkeän marraskuun flunssaisena päivänä on kiva muistella kesää. Vellamo kirjoi aarrelaukkuunsa uimahyppypaikan, veden ja uimarin, sekä taivaan ja auringon.



Ehkä ensi kesänä Vellamo uskaltaa itsekin hypätä järveen.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Piki valmistautuu talveen


Meillä virkataan. Äiti aloitti, ja pienet perässä. Vellamo teki rakkaalleen kaulaliinan kylmeneviin syysiltoihin.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Starvars ja kukanenn



Näin kierrättyi palaset muovitettua froteeta kangastussien kautta saunaan. Viitseliäämpi äiti olisi varmaan leikannut suorat palat ja kenties kantannut reunatkin, mutta meidän perheen pyllyt eivät ole niin hienohipiäisiä etteikö nuo välttäisi noinkin. Varsinkin kun kuvitus on kuitenkin täyttä taidetta!

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Paatti






Aatos rakensi ukon avustuksella oman potkuripaatin. Ukko sahasi, Aatos mittasi ja ruuvasi ja mitä tuollaisessa nyt tehdäänkään. Potkuri antaa hyvät vauhdit vedessä, ja kiva sitä on kuivallakin maalla pärisyttää. Se siis toimii kuminauhaan kieputettuna.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Koruja


Nämä tehtiin hienosti sellaisen "muotin" kanssa, mutta kukaan ei muista miksi sellaista kutsuttiin.